Eräissä ennakkopäätöksissä (KKO 2005:127 ja KKO 2018:38) korkein oikeus on päätynyt siihen, että sopimussuhteessa vaatimuksia esittänyt osapuoli on passiivisuutensa johdosta menettänyt oikeutensa vaatimusten esittämiseen, vaikka lain säätämää kanneaikaa on ollut vielä jäljellä.
Nyt ratkaistussa tapauksessa oli kyse asuntoyhtiön vaateista koskien urakoitsijan virheellistä korjausrakentamissuoritusta.
KKO totesi tapauksen poikkeavan em. aiempien ennakkopäätösten tilanteista siinä, että nyt sovellettavana oli kolmen vuoden lakisääteinen vanhentumisaika, kun aiemmissa tapauksissa oli kyse tilanteista, joihin oli sovellettu aiemman lainsäädännön mukaista kymmenen vuoden vanhentumisaikaa.
Nyt siis korkein oikeus päätyi siihen, että korvausvastuiden selvittelyn venyminen ei ollut johtanut oikeudenmenetykseen, kun vaatimukset oli esitetty kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa. Johtopäätöksensä perusteeksi KKO on analysoinut asuntoyhtiön menettelyä vahingon havaitsemisen jälkeen ja päätynyt siihen, että vaikka asian selvittely oli venynyt kolmisen vuotta ennen vaateiden esittämistä ja yksilöintiä, oli urakoitsija kuitenkin ollut selvittelyä koskevien neuvottelujen perusteella tietoinen korvauskysymysten selvittelyn keskeneräisyydestä ja siitä, että selvittelyä jatketaan. Osapuolet olivat mm. sopineet että korvausta yritetään saada aliurakoitsijan vastuuvakuutuksesta.
Ratkaisusta huolimatta on syytä varautua siihen, että sopimussuhteissa vastuukysymysten selvittelyn aiheeton viivästyminen sekä passiivisuus vaateiden selvittämisessä ja esittämisessä on omiaan luomaan merkittävän riskin lopullisesta oikeudenmenetyksestä. Lue tästä koko ennakkopäätös…