Elokuussa astui voimaan uusi liikesalaisuuslaki. Lailla pannaan täytäntöön Suomessa EU:n direktiivi liikesalaisuuksien suojasta, mutta laki pitää sisällään myös kansallisia ratkaisuja, jotka saattavat poiketa muualla EU:n alueella voimassa olevasta lainsäädännöstä.
Laki sisältää liikesalaisuuden määritelmän. Liikesalaisuuslain mukaan liikesalaisuudella tarkoitetaan tietoa:
1) joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa;
2) jolla 1 alakohdassa tarkoitetun ominaisuuden vuoksi on taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa; ja
3) jonka laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin sen suojaamiseksi.
Laki sisältää liikesalaisuuden haltijan käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen määrittelyn. Oikeussuojakeinoja ovat kielto ja korjaavat toimenpiteet sekä hyvitys ja vahingonkorvaus.
Liikesalaisuuslaki ei sinänsä tuo selvennystä siihen perinteiseen ongelmaan, joka liittyy liikesalaisuuden ja palvelussuhteessa olevan henkilön ammattitaidon väliseen rajanvetoon (esim. artikkelimme 12.3.2018 koskien Helsingin hovioikeuden ratkaisua 2017:16). Rajanveto edellyttää tapauskohtaista harkintaa ja yleensä oikeuskäytännössä käsitellyissä tapauksissa on merkitystä ollut tallenteiden käytöllä. Tästä ei kuitenkaan voida vetää sellaista johtopäätöstä, että pelkästään muistinvarainen tieto ei voisi olla liikesalaisuuslaissa tarkoitettu liikesalaisuus.
Erityisen kiintoisana voidaan pitää liikesalaisuuslain 4 § 2 momentin 3-kohtaa, jonka mukaan Liikesalaisuutta ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista se, joka on saanut tiedot liikesalaisuudesta: suorittaessaan tehtävää toisen puolesta tai muuten luottamuksellisessa liikesuhteessa. Kyseessä on ensimmäinen lainsäädännössä oleva yleinen automaattinen salassapitovelvollisuus liikekumppaneiden välillä.
Tämä saattaa vähentää tarvetta salassapitosopimuksen (nda) tekemiseen. On kuitenkin huomattava, että liikesuhteen ”luottamuksellisuus” ei voine perustua vain toisen sopijapuolen käsitykseen, vaan olisi aihetta saada aikaan yhteinen toteamus kirjallisena siitä, että yhteistyössä on kysymys luottamuksellisesta liikesuhteesta. Toisaalta kyseinen lainkohta saattaa myös lisätä tarvetta tehdä salassapitosopimus, koska lain mukainen kielto on ajallisesti rajoittamaton. Siten sopijapuolet saattavat tarvita nda:ta, jos he haluavat esimerkiksi rajoittaa salassapitoajaksi vain kaksi vuotta yhteistyön päättymisestä.