Julkaisemiamme tiedotteita ja uutisia
KKO 2019:94: Asianmukaisen reklamaation tehneen velkojan passiivisuus asian selvittämisessä ei pääsääntöisesti johda saatavan lakkaamisen ennen yleisen vanhentumisajan umpeutumista
Eräissä ennakkopäätöksissä (KKO 2005:127 ja KKO 2018:38) korkein oikeus on päätynyt siihen, että sopimussuhteessa vaatimuksia esittänyt osapuoli on passiivisuutensa johdosta menettänyt oikeutensa vaatimusten esittämiseen, vaikka lain säätämää kanneaikaa on ollut vielä...
Ostajan tarkastusvelvollisuus kiinteistön kaupassa
Korkein oikeus on tuoreessa ennakkopäätöksessä KKO 2019:16 katsonut ostajilla olleen kuntotarkastusraportista saamiensa tietojen vuoksi erityinen syy edellyttää tutkimuksia rakennuksen alapohjan kunnon selvittämiseksi ennen kauppaa. Ostajat eivät voineet vedota...
Ikuisen sopimusvelvoitteen voimassaolo
Korkein oikeus on tuoreessa ennakkopäätöksessään 2019:13 katsonut, että myös ikuiseksi sovittu velvoite on irtisanottavissa varsin lyhyellä kohtuullisella irtisanomisajalla, kun siihen on olemassa olosuhteiden muuttumisesta johtuvat hyvin painavat syyt. Tapaus liittyy...
Liikesalaisuuslaki voimaan
Elokuussa astui voimaan uusi liikesalaisuuslaki. Lailla pannaan täytäntöön Suomessa EU:n direktiivi liikesalaisuuksien suojasta, mutta laki pitää sisällään myös kansallisia ratkaisuja, jotka saattavat poiketa muualla EU:n alueella voimassa olevasta lainsäädännöstä....
Kaupan purku ja ostajan passiivisuus / KKO 2018:38
Ostaja oli pannut kiinteistön kaupan purkamista koskevan kanteen vireille yli 4 vuotta sen jälkeen, kun hän oli ollut edellisen kerran myyjiin yhteydessä kiinteistön virheiden vuoksi. Korkein oikeus päätti, että ostaja oli passiivisuutensa vuoksi menettänyt oikeuden...